Contents :
Tiedotusv lineille 14.11.2006 L k rinty n muistoja L k rminnen Toimittaneet Amos Pasternack Tuula Ruokonen Monica St hls-Hindsberg Teoksessa eri-ik iset l k rit muistelevat ty t n 1920-luvulta nykyp iv n saakka. Kertomuksissa kuvataan huolettomia opiskeluvuosia kandien ensimm isi tositilanteita kekseli isyytt vaativia toimenpiteit Lapin selkosilla sotasairaaloissa parantoloissa ja yksityispraktiikassa apuv lineiden ollessa viel suhteellisen vaatimattomia. Kunnanl k rien el m kirjassa seurataan 1920-luvulta 1960-luvulle. Kunnanl k rin vastuukentt oli laaja ja kunnanl k ri perheineen oli usein paikkakunnan keskeisi henkil it . 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain my t syntynyt terveyskeskussysteemi merkitsi vanhan kunnanl k risysteemin loppumista ja uudenlaisen k yt nn n alkamista. Kirjaan valituista kirjoituksista nousee esille l k rinty n keskeinen tapahtuma: potilaan kohtaaminen ja auttaminen. Tekstit muodostavat kirjaan oman v rikk n lukunsa tilanteet vaihtelevat koomisesta traagiseen. Potilaan ja l k rin v linen vuorovaikutustilanne on hyvin herkk ja altis v rink sityksille. L k rit joutuvat ty ss n kohtaamaan hyvinkin vaikeita tilanteita ja tunteiden kirjo on laaja. Kautta linjan teksteist v littyy tunne oman ammatin arvostuksesta ty n tuomasta tyydytyksest ja auttamisen ilosta. L k rinty koetaan ajattomaksi teksteiss ei korostu esimerkiksi teknologian nopea kehittyminen. L k rinty n kulmakivi ovat olleet ja ovat edelleen etiikka ja ammattitaito. Teos perustuu keruukilpailuun jonka j rjestiv t Suomalainen L k riseura Duodecim Finska L kares llskapet Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Finska litteraturs llskapet i Finland. Aineisto on arkistoitu SKS:n kansanrunousarkistoon ja SLS:n folkkultursarkivetiin. Teos L k rinty n muistoja L karminnen julkistetaan Suomalaisen L k riseura Duodecimin Terveys sairaus ja kulttuuri -seminaarissa 16. marraskuuta 2006 klo 14 18 Finlandia-talossa. Tilaisuuden jaetaan my s Duodecimin kulttuuripalkinto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Suomalainen L k riseura Duodecim Kansanel m n kuvauksia 68 347 s. Sid. 40 www.finlit.fi/lehdisto pl 259 00171 Helsinki puh. (09) 131 231 fax. (09) 131 23 220 www.finlit.fi
- Rating :
- Surf Anonymously!
- File Type : .pdf
- Length : 1 pages
- File Size: 44.9 kb
- Virus Tested : No
- Verified : 2012-03-23
- Source: www.finlit.fi
INFO HASH : acf5f0610e3d8435a74608e62db7b8f2b930c142
blog comments powered by Disqus

Download now